Runotorstai, Haaste n. 160
(Caj Westerberg, kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)
Me rakennamme ympärillemme muuria.
Suojaksi.
Korkeat seinät ja lasiset salit.
Salit täynnä kyyneleitä.
Kuin prismoja.
Jotka jokaisella toistamallaan kuvalla,
Kiskovat meitä yhä syvemmälle omaan itseemme.
Muistot muuttuvat painoksi.
Kahleiksi.
Jotka kalisevat uhkaavasti tuulessa.
Pitää nähdä ulos mutta ei sisään.
VastaaPoistaHienosti muotoiltu ajatus muistojen kahleista ja pidin lasisista kielikuvistasi. Hieman tuumiskelin me muotoa, onko se liian ulkoistava, minuttelu tai sinuttelu olisi ehkä suorempi. Sielunmaisema on kyllä näinkin koskettava.
VastaaPoistaPidin tätä parempana ainakin kuin omaani :)
VastaaPoista